Reissun päätepysäkki: Xian

En osannut poseerata aivan yhtä rennon
coolisti kuin uusin tuttavuuteni. 

Matkalla Xianiin viereeni istui minua pari vuotta vanhempi nainen, jonka kanssa päädyimmekin juttelemaan melkeinpä koko 4 tuntia kestävän matkan. Hän oli matkalla pikkuveljensä häihin Xianiin lähellä olevaan kaupunkiin. Hän kertoi, ettei hänellä vielä ollut poikaystävää, ja luultavasti koko suku tulisi nyt kyselemään ja ihmettelemään asiaa, kun jopa pikkuvelikin oli menossa naimisiin. Olimme kuitenkin yhtä mieltä siitä, että ilman toista puoliskoakin voi olla elämäänsä tyytyväinen. Tässä asiassa Kiinassa taitaa kuitenkin olla aika iso sukupolvien välinen näkemysero, ja monien vanhemmat antavat painetta puolison löytämisestä. Hän oli myös aikeissa matkustaa ensimmäistä kertaa yksin ulkomaille, ja sanoi että jos minäkin olen matkannut yksin Kiinassa näinkin monessa kaupungissa niin ehkä hänkin pärjää hyvin. Toivon todella matkan sujuvan ilman harmia ja ongelmia! 

Itselläni oli ongelmia majapaikan löytämisessä ja jouduin kysymään useamman kerran apua. Yksikin nainen lähti osoitteen nähtyään juoksemaan ja minä siinä sitten koitin rinkka selässä juosta, minkä kintuistani pääsin. Ihmeekseni hän ohjasi minut aivan tavallisen kerrostalon rapun oven eteen. Katsoin osoitetta uudestaan, nousin hissillä 17. kerrokseen, mutta missään ei ollut hostellin nimeä tai kylttiä. Pakkohan minun oli olla väärässä paikassa. Menin takaisin ulos ja eräs rouva, joka asui samassa rapussa, kertoi että kyllä maar se siellä 17. kerroksessa on ja näytti vielä oikean ovenkin. 

Nang leipää ja pähkinäkakkua.

Oven takana minua odotti hämmentynyt vanhempi kiinalainen rouva, joka kyllä sanoi minun olevan oikeassa paikassa muttei tiennyt tulostani ja soitti pojalleen asiasta. Loppujen lopuksi kaivoin varaussähköpostit esiin ja sain jäädä rouvan pyydellessä anteeksi. Sanoin että ei haittaa, loppu hyvin kaikki hyvin, mutta todellisuudessa olin aika hämilläni siitä, että hostelli sijaitsi aivan tavallisessa asunnossa. Huoneessa näytti kuitenkin olevan muitakin asukkaita, ja päätin hetkeksi lähteä syömään ulos. Kävin hui muslimikorttelissa tutkimassa ruokakojuja ja napostelemassa hiukan ennen kuin suuntasin takaisin. Meille ei annettu avaimia asuntoon (minkä ymmärrän) vaan soitimme sisään päästäksemme ovikelloa. En kuitenkaan tiennyt menisikö alakerran ovi lukkoon enkä halunnut tulla liian myöhään ja niinpä suuntasin takaisin hyvissä ajoin.

Kun pääsin takaisin, muitakin vieraita oli huoneessa ja aloin jo toipua ensimmäisestä hämmennyksestä. Asunto oli siisti ja lämmin ja paikan pitäjä rouva hyvin ystävällinen. Hän oli myös alussa rekisteröinyt minut poliisille, (mitä esimerkiksi ei oltu Wuhanissa tehty) ja ajattelin senkin olevan hyvä merkki paikan laillisesta toimivuudesta. Joskin, en ole aivan varma, kun minulla kuitenkin on residence permit sidottuna dormiin, onko minua tarpeellista rekisteröidä poliisille matkustaessani kuten turistiviisumilla, mutta olen tosiaan pitänyt sitä merkkinä hostellin tms, toimivan laillisesti.  

Lisää roujianmouta. 

Olin päättänyt varmuuden vuoksi heti ensimmäisenä päivänä mennä katsomaan Terrakotta armeijaa. Bussi lähti Xianin rautatieasemalta (eriltä kuin jolle itse olin saapunut) ja olin lukenut, että bussin kanssa saa olla tarkkana. Asemalla kun saattoi olla huijareita, joilla oli samalle linjalle merkittynä feikkibusseja. Ensimmäisenä aseman pihalla kuitenkin huomasin armeijapukuiset aseistautuneet vartijat. Minun on vaikea tottua siihen, että ns. normitilanteessa vartioidaan ase kourassa. Ei se täälläkään onneksi todellakaan jokapäiväinen näky ole, mutta Suomessa olen melko varma aseistautuneen armeijahenkilöstön tarkoittavan ”jotain kamalaa sattui jo”. 

Terrakotta armeijalla tehdään edelleen
arkeologisia kaivauksia. 

Seuraavaksi tajusin, kuinka minulle alettiin huutamaan ”Hey miss, hey here” ja muutama eri ihmistä koitti vetää minua mukaansa. He jättivät minut yleensä rauhaan nopeammin vastatessani kiinaksi ei kiitos. Koitin jatkaa vain nopeasti eteenpäin, sillä olin jo bongannut oikean bussin. Minulla kävi tuuri, se oli jo melkein täynnä ja lähtikin melkein heti kun istuin kyytiin. Pois piti jäädä viimeisellä pysäkillä, mutta pysäkkien määrä, missä ja milloin ne olivat ja miten muilla pysäkeillä olisi voinut edes jäädä, ei auennut minulle. Perillä olin hiukan hämmentynyt, sillä missään ei näkynyt ohjeistusta, minne päin pitäisi mennä. Bussin lipunmyyjä osoitti tylsistyneenä vain toiselle puolelle aitaa, jonka takana oli toinen parkkipaikka. Niinpä hipsin sinne päin ajatellen, että on jälleen parasta vain seurata muita ihmisiä. Ehdin jo ajatella, miten hämmentävän huonosti tämä kaikki oli järjestetty ottaen huomioon, kuinka suosittu turistikohde terrakotta armeija oli, kun näin ensimmäisen ”lipun myynti” kyltin. Juuri ennen lipunmyyntiä seuraava ”hey miss!” alkoi kun ihmiset koittivat tarjoutua minulle oppaaksi. 

Onneksi itse museoalue oli melko tyhjä ja rauhallinen. Mutta pitää myöntää, että varsinaiset kaivausalueet, joilla osa sotilaista edelleen olivat, olivat vähän pettymys. Onneksi olin hiljaiseen aikaan ja ylipäätään pääsin näkemään ne, mutta tilat olivat melko pimeitä ja pääosa infosta oli alueella olevassa museossa. Museo olikin ehkä parasta antia retkellä. Takaisin tullessa minut koitettiin väkisin vetää väärään bussiin, ja olin siinä vaiheessa jo aika täynnä huutavia kiinalaisia, mutta onneksi pääsin oikeaan bussiin ja sain rauhaisasti matkata takaisin kaupunkiin.

Museossa pääsi lähempää tarkastelemaan sotilaita.

Näitä valjakoita löydettiin kaksi.

Seuraavana päivänä kävelin puolet vanhasta kaupungin muurista. Ensimmäisen kerran Xianin ympärille on rakennettu muuria jo Tang-dynastian (618-907) aikaan, mutta nykyinen muuri on rakennettu sen päälle Ming-dynastian (1368-1644) aikaan. Toki sitä on siis korjailtu ja paikkailtu monesti senkin jälkeen. Muurilta oli myös hyvä tarkkailla hieman kiinalaisia asuinrakennuksia, jotka eivät ikinä lakkaa hämmästyttämästä. Sieltä pääsi näkemään myös erään alueella hyvin tärkeän Tiibetin buddhalaisen temppelin, jonka sisällä oli muurilla olevan kyltin mukaan jopa viisi taikapuuta. 

Kaupungin muurilta.

Kaikenmoisia viritelmiä täällä välillä näkee.

Mutta missä ovat taikapuut!?

Takaisin palatessani neljä vierasta huoneestani oli lähtenyt ja viides oli siirtynyt nukkumaan yhden hengen huoneeseen. Hänkin oli hieman vanhempi rouva. Juttelin parisen tuntia hänen ja hostellin pitäjä rouvan kanssa. Molemmat olivat todella ystävällisiä, ja eivät välittäneet, vaikken aina heti ymmärtänytkään heidän tarkoitustaan. He kyselivät Suomesta ja minä vähän kyselin varovasti Kiinasta. Molemmat rouvat olivat myös huolissaan minunkin naimisiin päätymisestäni, varsinkin kun olenhan minä täällä jo aika lailla ylijäämänainen iässä. Olivat kuitenkin helpottuneita, että toinen puolisko löytyy ylipäätään. Puhuimme myös siitä, miten Kiina on turvallinen maa. Muistan jo ensimmäiseltä Kiinan matkaltani, miten kiinalainen kämppikseni oli hämmentynyt, kun pyysin häntä laittamaan viestin, kun pääsee perille minne oli menossakaan myöhään. Kun vastasin jo olevan myöhä ja että jos tuntuu ettei sinusta kuulu niin voin kertoa jollekin, jos epäilen että katoat. Hänestä se oli tarpeetonta, koska Kiinassa moniin paikkoihin on turvatarkastukset ja toisaalta valvontakameroita on laajasti, joten jos jotain sattuukin, niin tekijä saadaan kiinni. 

Hui mulimien kortteli. 

Ja se on kyllä totta, vaikka suomalaisena joskus vartijoiden raskaasta varustuksesta hätkähtääkin, niin minulla ei kyllä ole koskaan, edes melko myöhäisinä aikoina ollut huolta, että jotain kävisi. En ole myöskään itse todistanut sellaista öykkäröintiä tai häiriköintiä kuten esim. Helsinginkin yössä joskus näkee (tai jopa kokee). Metroihin ei pääse 1) ilman turvatarkastusta ja 2) ilman lippua, joten niissäkään en ole ikinä itse todennut häiriökäyttäytymistä. Yksi mies sanoi, ettei pidä juna-asemalle tarvittavista tarkistuksista, koska se on urkintaa. Ymmärrän tämänkin pointin, mutta ihmisiä on asemilla jo muutenkin älyttömät määrät, ja rehellisesti. Mikäli kuka vain voisi hengata asemilla kuten vaikkakin juuri Helsingissä, siitä ei tulisi mitään. Ihmisiä olisi vain liikaa. Toisaalta myöskin, uskoisin etteivät asemat myöskään houkuttele yrittämään minkäänlaisia hyökkäyksiä, kun ihmiset tarkistetaan. No, myönnän, tänään, Kevät juhlan aattona, molemmat erään metroaseman turvatarkistajista nukkuivat… Tarkistukset eivät todellakaan aina ole kovin tarkkoja metrossa, mutta koskaan ei voi tietää, milloin on tarkempaa ja milloin löysempää. Toisaalta taas täällä Pekingissä kansallismuseoon mennessä minut tarkastettiin todella tarkasti läpikotaisin, ja repun sisältö haluttiin nähdä myös. 

Viimeisenä päivänä kävelin vielä melkeinpä koko kaupungin läpi vierailtuani (yllättävän täydessä) Shaanxi historial museossa. Ihmismärän takia en viettänyt siellä juurikaan aikaa, koska en myöskään päässyt ihmismassojen takia aivan kaikkea näkemään. Päädyin myös hiukan tylsyyttäni yllätys elokuviin, valiten elokuvan 1) koska se oli kiinalainen ja 2) osasin suoriltaan lukea puolet elokuvan nimestä. Ystävällisesti lipunmyyjä opetti minua käyttämään wechatissa elokuvanlipun varausohjelmaa ja maksamaan sillä. (Mikä oli hyvä, lipun hinta tipahti puoleen.) Ohjelma on siitä hyvä, että sen avulla näkee myös lähellä olevat teatterit, sekä niiden ohjelmiston. Elokuva kertoi valkoisesta käärme… leidistä? Rouvasta?  Se sattui olemaan animaatio ja en onneksi joutunut pettymään valintaani. 

Kevät juhlaan valmistautumista. 

Illalla pääsin vielä leikkimään hostellin pitäjän lastenlasten kanssa, joista vanhempi halusi minun opettavan ulkomaankieltä. Koitin selittää tomeralle 7-vuotiaalle, että maailmassa on monia, monia ulkomaankeliä, sillä monesti ihmiset täällä luulevat Suomessakin puhuttavan äidinkielenä englantia. Ilmeisesti kuvitellaan, ettei meillä päin osattaisi sitä muuten. Niinpä joudun aina selittämään, että käytännössä kaikki osaavat ainakin vähän perusenglantia, sillä 5 miljoonan ihmisen maassa ei olisi mitään järkeä osata vain omaa kieltään – sitä kun ei muualla puhuta. Kävimme englanniksi läpi kartalta paikkoja, sekä eläimiä että värejä, jonka jälkeen vielä he kyselivät minulta kaiken näköistä. Yhdessä vaiheessa en ymmärtänyt mitä nuorempi lapsista koitti sanoa ja isosisko siihen sitten että ”hölmö, Aimi-jiejie (Aimi on mun kiina nimi ja jiejie meinaa isosiskoa) ei ole vielä opiskellut noita, et saa puhua noin vaikeeta.!” Sitten vielä vähän harkoiteltiin vanhemman muksun kanssa merkkejä, jotka hänellä vielä menivät autuaan sekaisin, mutta oli hauska huomata, että korjatessani hän ei mitenkään osoittanut epäilevänsä, ettenkö voisi tietää oikeata merkkiä. 

Taiteilua sulasta sokerista. 

 Nyt oon jo ollut pari päivää Pekingissä ja tänään on kiinalaisen kuukalenterin ensimmäinen päivä. Peking on ollut todella hiljainen, kaupoissa ei ole ruuhkaa ja metrossa pääsee hyvin helposti istumaan, joskin tänään kävimme Luokkatoverini kanssa Maan Temppelillä katsomassa, mimmoinen meno on kiinalaisella temple fairilla. Ihmisiä oli aivan järjetön määrä ja takaisin tullessamme turvamiehet joutuivat rajoittamaan paljonko päästävät kerralla ihmisiä metroon. Niinpä odotimme väkijoukossa melkein 40 minuuttia ennen kuin pääsimme turvatarkastuksiin ja metroon. Lomaa on vielä kaksi viikkoa jäljellä ennen koulun jatkumista ja toivottavasti ennen sitä ehdin vielä seikkailemaan hiukan pitkin Peksua!