Kiinalaisen byrokratian sietämätön paine

Ollaan päästy jo hiukkasen eteenpäin paperiasioissa, ja maanantaina alkaa ensimmäiset kiinan tunnitkin. Siihen nähden, miten koko kansainvälisten opiskelijoiden toimistossa tuntuu olevan vain yksi ihminen, joka tietää mistään mitään, saatikka saa mm. tiettyjä papereita tulostettua, rekisteröityminen oli yllättävän tuskaton tapahtuma. Tulimme Matkatoverin kanssa ajoissa paikalle. Ensimmäisessä huoneessa, josta koitimme kysyä minne mennä, ei tiedetty mistään mitään. Lopulta päädyttiin jonoon, jossa pari seuraavaakaan ihmistä ei tiennyt miksi jonotettiin. Mutta kun oli ainoa jono koko paikassa, niin pakkohan sen on olla oikea? Kävi tuuri, ja itse rekisteröityminen vei pari hassua minuuttia, Vastuuhenkilö merkkasi mulle aikatauluun huoneet missä pitää vierailla ja saatiin lopulta vakuutuksetkin ostettua sekä kampuskortit ladattua. 

Retki Kiinan muurille.

Seuraavana aamuna itselläni oli vuorossa pankkitilin avaus. Ongelmana oli, että kuuleman mukaan siellä saattaisi kestää useita tunteja, mutta minun oli ehdittävä pakolliseen terveystarkastukseen. Noh, pankissa lomakkeen täyttö oli suorastaan helvetillistä. Koko lomake oli vain kiinaksi, eikä oma taitoni kyllä riittänyt selvittämään itsekseni mitä pitää ruksia mistäkin. Rivit nimille puolestaan oli tarkoitettu kiinalaisille nimille, niin koitapa 4 suomalaista nimeä siihen sitten tunkea sentin tilaan. Lisäksi aloin täyttää lomaketta omalla kynälläni, kunnes huomasin apua kysyessäni seinällä pienen lapun "please use only black ink". Ja niin sain uuden lapun, juoksin muiden kanssani tulleiden luo, ”että hei, tarkistakaa et käykö teidän kynät”. Loppu viimeksi lähes kaikki jouduttiin aloittamaan lapun täyttö alusta. 

Tilin avaaminen itsessään vei sen verta, että vuoronumerolla 7 ja 3-4 luukulla kesti lähes kaksi tuntia päästä asioimaan tiskille. Tämän jälkeen piti vielä allekirjoitella lappuja, joiden sisällöstä itselläni ei ole mitään hajua, korjailla aikaisempaa lappua, keksiä pin-koodeja. Noin 30-45 minuutin päästä olin tiskillä valmis. Minut ohjattiin seuraavaan paikkaan, jossa piti ottaa pankin appi käyttöön. Tässä vaiheessa avustajani kauhistui, miksei minulla ole rahaa tilillä. Sanoin, ettei sitä siinä pöydällä kysytty, ja luulin sen tapahtuvan myöhemmin. Elikkä, automaatille jonoon, jotta sain rahaa tilille ja lopultakin kaikki oli hoidettu. Juoksin viemään yhden lipun stipendiäni varten kansainvälisten opiskelijoiden toimistoon ja nopeasti syömään ennen terveystarkastusta. 

Tämän jälkeen olenkin saanut viimeinkin puhelimella maksamisen toimimaan. Olin ensin aika epäluuloinen sitä kohtaan, mutta pakko myöntää että se on nopeaa ja näppärää. Kunhan VPN:n muistaa ottaa pois päältä...

Terveystarkastus tehdään kaikille, jotka haluavat oleskella Kiinassa yli puoli vuotta. Sen voi teetättää myös lähtömaassaan, ja koittaa vain verifioida tulokset Kiinassa.  Suomalaisesta näkökulmasta, tarkastus tuntui täysin turhalta. Ensinnäkin, tuntui, että se tehtiin koska pitää, ei siksi että oikeasti ajateltaisiin sitä tarvittavan. Täytimme (jälleen mustalla kuulakärkikynällä) kaavakkeen. Jonotus tiskille kestikin sitten uzbekistanilaisten tönimänä ja etuilemana kaksi tuntia. En ole myöskään nähnyt ikinä paikassa, jossa tehdään mitään terveystarkastuksiin viittavaakaan, niin likaista vessaa. Jotenkin sitä on tottunut kyllä, että terveydenhoitoon liittyvät paikat ovat todella puhtaita.  Lopultakin tiskille, jossa saatiinkin sitten ohjeet missä huoneissa pitää juosta. Vuorossa olivat:

• röntgen keuhkoista (vaatteet päällä) 
• verikoe (oltiin syöty, vaikka ei olisi saanut ja ottajalla ei ollut suojahanskoja) 
• punnitus ja pituus (surgical examination luki lapussa, jälleen vaatteineen kenkineen päivineen)
• sydänfilmi (imukupit tissiin, 0/10 suosittelee)
• näöntarkistus (SILMÄLASIT PÄÄSSÄ) 
• verenpaine, joka oli yllättävän alhainen kaikesta huolimatta. 

Lohturuokaa.

Tulokset lähetettiin seuraavan viikon maanantaiksi meille, jonka jälkeen pystyimme hakemaan residence permittiä. Tähän väliin mahtui vielä poliisin ”haastattelu”, toisin sanoen jälleen yksi lomakkeen täyttö. Matkatoverini vahingossa merkkasi minun passin omakseen residence permittiä varten ja hiukan nauratti, miten passia ei tarkastettu kunnolla. 

Kiinan tasoa selvitellessä näimme ensin tason, jolle meidät asetettiin itsearvioinnin jälkeen. Olin koittanut arvioida itseni alakanttiin, mutta silti olin intermediate tason viimeisellä levelillä. Joka paikassa oli (taas) järjettömät jonot, ja todella kova meteli käytävien kaikuessa. Seuraavana päivänä oli onneksi opettajan haastattelu ja sanoin heti, että taso on varmasti liian korkea. Niinpä opettajat testasivat hiukan minua, kyselivät ja antoivat minun vastat kömpelösti kiinaksi sekä luetuttivat kahta eri testiä nähdäkseen, paljonko tunnen merkkejä. Lopulta päädyin tasolle, jonka olin arvioinut suomessa sopivimmaksi. 

Eilen sen sijaan tapasin Renministä viime vuotista kämppistäni, jolla oli ollut todella rankka vuosi. Hän oli tehnyt myös kandin sekä hakenut maisteri opintoihin Englantiin. Hänen vanhempansa eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä ystäväni valitsemaan yliopistoon. Koko koulujärjestelmä vaatii lapsilta ja nuorilta todella paljon, ja ystävänikin oli ollut niin uupunut, että normaalit arkipävän askareet olivat käyneet hänelle liian raskaiksi. Siitä huolimatta hän jaksoi nyt olla minua kohtaan todella huolehtivainen, varmisti etten kaatuile metrossa ja suojasi minua päivänvarjollaan. Lopulta hän ei selkeästikään luottanut minun ostavan omaa, vaan antoi minulle omansa, keltaisen jossa on nallen kuvia. Nyt ei Pekingin aurinko porota minua karrelle! 

Vanhempien antama paine täällä on todella kova, sillä yhdenlapsen politiikan takia ainoa lapsi voi edelleen olla vanhempien ainut toive vanhuuden turvasta. Yhden lapsen politiikan aikana suosittiin poikia, jonka takia sukupuolijakauma on vääristynyt. Tämän lisäksi naisten lisääntynyt koulutus ja koulutustason nousu on aiheuttanut sen, etteivät koulutetut naiset halua naimisiin maalta tulevien, alemman koulutustason omaavien miesten kanssa. He saattavat mielummin jopa avioitua ulkomaalaisten kanssa joissain tapauksissa. 

Kun soppaan lisätään vielä eläkejärjestelmän puuttuminen ja ikääntyvä väestörakenne (Elina Sinkkonen kirjoittaa aiheesta lyhyesti täällä), on nuorten saama paine päätyä naimisiin ja jatkaa sukua kova. Nyt pari vuotta sitten Kiinan hallitus antoi luvan toiseen lapseen, mutta syntyvyys ei ole noussut tarpeeksi. On jopa alettu puhua verosta, joka kohdistetaan lapsettomiin pariskuntiin (Katariina Pajari kirjoittaa asiasta HS:n artikkelissa). Yhden lapsen politiikka oli kuitenkin niin kauan voimassa, että syvään iskostettu ajattelu tapa, kalliit koulut ja kaupungeissa kallis sekä ahdas asuminen tuskin näin nopeasti muuttavat kiinalaisten suhtautumista lapsen saantiin. Toki myös nuoremmat sukupolvet eivät ehkä myöskään halua olla kiinni näissä tavoissa. Ystävänikin puhetta kuunnellessa itselleni tuli mielikuva siitä, miten sukupolvien välinen kuilu on ratkennut leveäksi. Toivon kuitenkin, että hänellä on mahtava vuosi edessä ja että tapaamme jälleen ensi vuonna!

Beida