Aamuyllätyksiä ja ruokaa

Ei ollut kyllä eilisaamuna yhtään hauska herätys. Olin herännyt kerran noin seitsemän aikaan, mutta onnistunut nukahtamaan uudelleen. Kello soi yhdeksältä, ja laitoimme Matkatoverin kanssa viestiä aamukaffesta, kun oveen koputettiin. Oletin sen olevan Matkatoveri. MUTTA.

Oven takana seisoikin parikymppinen thaimaalainen opiskelija äitinsä kanssa.

Nämä alkoivat selittämään, että tytön on asuttava siinä huoneessa, sillä huoneessa oli jo joku hänen tuttunsa ja "thai people need to live together and take care of each other". He halusivat minun vaihtavan avaimia tytön kanssa siitä seisomalta. Olin siis juuri herännyt ja pökkyrässä, mutta sanoin ettemme voi noin vain vaihtaa huoneita, koska mitäs kun jotain käy. KAIKKI on sidoksissa huoneeseen kulkulupia, veden- ja sähkönkulutuksia sekä asuinlupaa myöten, joten omin luvin vaihto ei käy. Siinä sitten matkalla respaan toivon heidän kieltävän huoneen vaihdon, ja koitin vielä näyttää thaimaalaisten takana tyytymättömältä tilanteeseen. Respassa virkailijan ilme kertoi kyllä hänen mielipiteensä asiasta, mutta hän ei ilmeisesti keksinyt mitään tekosyytä kieltää asiaa jos asia minulle käy. 

Uusi näkymä ikkunasta. 
Itse laskeskelin siinä vaiheessa, että mikäli sanon ei suoraan, huoneessa jo asuva thaimaalainen (jota en ole edes nähnyt...) ei välttämättä ole, tuota... kauhean motivoitunut elämään sovussa ja päätin etten aio katsella 10 kuukautta kiukuttelua. Niinpä, pienten ramppailujen ja paperitöiden uudelleen kirjoittelujen jälkeen pakkasin kimpsut ja kampsut ja päädyin yhdeksännestä kerroksesta kakkos kerrokseen. Huonehan on samanlainen, näkymä ei niin mairitteleva ja ilma hiukan tunkkaisempaa, mutta ainakaan en joudu viettämään 10 kuukautta toivoen pääseväni thaimaalaisista eroon. 

Tänään olikin sitten pamahtanut itselleni bulgarialainen kämppis, joka oli saapunut eilen ja saanut heti kättelyyn kiinashokin. (Itse koin sen onneksi viime vuonna ja nyt on ollutkin paljon helpompaa sopeutua rytmiin.) Tyttö oli ensin joutunut jonkun horror-japanilaisen huoneeseen, joka eli sotkussa ja kaaoksessa, maaten vain sängyssään, eikä puhunut englantia. Niinpä pyydettyään pääsyä pois, laitettiin hänet tänne ja kun tulin huoneeseen, hän melkein itki miten ihanaa on, kun osaan puhun englantia. 


No, kiinashokki on edelleen päällä, raukalla ei ollut toimivaa vpn:nää, ei mitään aikatauluja, ei ymmärrä niin hyvin kiinan kieltä kuin oli luullut, ei pidä ruuasta (tosin, aikaahan vielä on löytää sopivia herkkuja hänelläkin) ja oli parka raahannut peitot ja tyynyt Bulgariasta asti. Tässä illan mittaan olen koittanut häntä hieman rohkaista ja jakanut aiemmin saamiani infoja hänelle. Yhdistävin kokemus lienee kuitenkin ollut yhteinen taistelu kahta haisu-ludetta vastaan. 

Ruuasta puheen ollen. Koko viikko on mennyt lähinnä syödessä. Matkatoverin kanssa löydettiin myös Great Leap Brewing pienpanimo, jossa on kyllä erinomaista kaljaa. Mukava sekoitus länkkäreitä ja vähän alakulttuuria harrastavia kiinalaisia, tatuointeja ja lävistyksiä ei nimittäin ole täällä jokaisella vastaantulijalla. Saatika että olisi hihoja tai kaulatatuointeja. Kävimme myös herkullisessa uiguurilaisessa ravintolassa, dai -vähemmistön ravintolassa, macaolaisessa ja tänään vietnamilaisessa. Eri makuja on ollut siis runsaasti, eikä varmaan tähän lopu. Matkatoverilla kuulemma on vielä piiiiiiitkä lista ravintoiloita meille. Pääsin myös jianbingin makuun, joka on eräänlainen suolainen, kääritty ohukainen. Nälkää ei siis tarvi nähdä! 

Huomenna alkaa sitten viralliset rekisteröinnit, toivotaan että saataisiin tällä kertaa asioita oikeasti etiäpäin. Tai edes selville, missä järjestyksessä mitäkin pitäisi saada hoidettua.
Vietnamilainen ravintola. 


Uiguuriherkut. 

Kommentit