Suomibyrokratiat hoidettu - mites tähän asti on päädytty?

Vähän viileyttä. 
Nyt on Pandanlöllykät katseltu. Ähtärin pelkkä Pandalippu oli tosin sen verta kallis, että kierrettiin saman tien myös muu eläinpuisto. Monta päivää tuli myös vietettyä mökkeilemällä tässä paahtavassa kuumuudessa, jota on helleinfernoksikin kutsuttu. Olen koittanut asennoitua tähän helteeseen harjoitteluna Aasiaa varten, mutta kyllä pikkuhiljaa alkaa sulamaan aurinkoon unohtuneen jätskin lailla se positiivinen ajattelu. Eilen ystäväni Pekingistä sanoi lämpötilan pyörivän 40 asteen tuntumassa, jolloin viimeistään aloin kyseenalaistamaan elämänvalintojani. Iskän mukaan kaikkeen tottuu, olipa hänkin etelässä vietettyjen rauhanturvaaja aikojen jälkeen kuulemma pukenut Suomessa 23 asteessa armeijan lämpöpukua päälle, jottei palelisi niin paljoa.

Lähtöön on 25 päivää, että peukut ja varpaat joka päivä pystyyn viileämpien kelien puolesta...
Bambua Pandoille. 

Tänään aamulla sain hoidettua viimeisen suomibyrokratian osasen, ja nyt jäljellä onkin pakkailut ja niin, tiiviimpää kiinan kertausta kenties. Tähän väliin kuitenkin ajattelin tehdä pikaisen yhteenvedon vaihtoon hausta Helsingin yliopiston kautta niille, jotka moisesta haaveilevat tulevaisuudessa. Hyvät ohjeet löytyy kyllä HY:n opiskelijan ohjeista, jossa näköjään jo tulevan lukukauden hakuajat onkin ilmoitettu. Mutta nyt siihen kuivakkampaan osuuteen.

1. Haku HYllä. 

Kun harkitsee vaihtoon lähtöä, kannattaa lukea kaikki mahdolliset infot tarkkaan. HYn opiskelijoiden vaihtokokemuksia eri maista ja yliopistoista löytyy täältä.
Kun maa on valittu, voi olla vielä useampia lähtötapoja ja -sopimuksia. Aasian lähdetään usein yliopiston tai tiedekuntien välisillä sopimuksilla.

Ensin haetaan HYltä nominointia. Haku tehdään liitteineen (opintosuunnitelma, perustelukirje, hakemuslomake, opintosuoritusote ja mahdollisesti kielitaitotodistus) Mobility Online palvelussa, joka ei ehkä näytä kauhean näppärältä, mutta on aika idioottivarma. Ohjelma näyttää vaihe vaiheelta, mitä pitää haun aikana tehdä. Kiinalaiset yliopistot eivät useinkaan anna etukäteen kurssitietoja, joten tässä vaiheessa saimme oikaista sen verran, että piti ilmoittaa 60 opintopisteen edestä opintoja, joihin potentiaalisesti saisimme hyväksiluvut tehtyä. Jos joudut tekemään yksityiskohtaisemman kurssisuunnitelman, varaa siihen aikaan, sillä 3 eri yliopiston kurssien selaaminen mahdollisesti kohdekielellä ei tule todennäköisesti tehtyä muutamassa tunnissa.

2. Nominointi

Nominoinnista taisi tässä haussa tulla ilmoitus 5.12. Nominointi siis tarkoittaa, että HY on hyväksynyt sinut yhteen hakutoiveistasi. Vaikkakin kohdeyliopistot kuulemma harvoin hylkäävät nominoidun oppilaan, tämä ei vielä suoraan tarkoita vaihdon olevan aivan 100 prosenttisen varmaa. Nominoinnin jälkeen HY antaa sinulle tarkat ohjeet miten toimitaan, ja ainakin Pekingin yliopisto toimitti vielä myöhemmin lisää infoa hausta meille.

3. Haku kohdeyliopistoon 

Haku Pekingin yliopistoon tehtiin sekä sähköisesti, että lähettämällä normipostilla vielä liitteitä.  Online haku tänä vuonna aukesi helmikuun puolenvälin jälkeen ja loppui huhtikuun puolivälissä. Oltiin saatu myös kuvalliset ohjeet, mitä mihinkin kohtaan täytetään. Kyllä sieltä kaikenmoisia ylläreitä tuli, piti esim ilmoittaa kahden perheenjäsenen ammatti ja työpaikka, listata työkokemusta ja ilmoittaa kaksi suosittelijaa (vaikka oli pyydetty vain yksi suosituskirje...)

Paperisina liitteinä piti olla online hausta tulostettava raportti, täytettynä study plan form, suosituskirje englanniksi tai kiinaksi, virallinen opintosuoritusote + läsnäolotodistus englanniksi, kopio passin infosivusta ja mikäli on tehnyt HSK kielikokeita, voi liittää todistuksen myös siitä todisteen. Liitteiden lähettämisen huhtikuun alussa hoiti HYn liikkuvuuspalvelut varmistaakseen, että posti varmasti menee perille oikeaan paikkaan määräaikaan mennessä.

Viikko siitä, kun liikkuvuuspalvelut olivat ilmoittaneet liitteiden lähdöstä, tuli jo Pekingistä viesti hakemuksen kunnossa olosta sekä koulun aloituspäivä. Tässä vaiheessa pohdittiin kovasti Matkaoverin kanssa, että onko meidät nyt hyväksytty vai onko vaan haluttu infota, ettei lisäliitteistä tarvi stressata. Lopulta toukokuun lopulla saatiin vielä sähköpostia hyväksymiskirjeiden lähdöstä Beidasta kohti Suomea.

4. Hyväksynnän jälkeen 

Hyväksymiskirjeiden jälkeen onkin tullut ihan kiitettävästi infoa. On saatu tosiaan infoa asumisesta, nyt heinäkuun puolivälin paikkeilla tuli terveystarkastuslaput ja kurssikuvauksia, sekä kiinan kieltä opiskeleville tarkempia aikoja opiskelutasoille sijoituksesta ja oppikirjojen ostosta. Palanneet opiskelijat varoittivat, että oppikirjat ja dormin deposit maksetaan käteisellä paikan päällä. Se olikin hyvä, sillä deposit on jo pelkästään ilmeisesti 1000 RMB. Alkuun onkin varmaan parempi varata enemmän kuin vähemmän käteistä, ja Beidan ohje olikin varautua mieluiten siihen, että ensimmäisen kuukauden verta olisi rahaa mukana.

HYn ja Beidan vaihtosopimukseen kuuluu ilmainen kahden hengen dormipaikka. Jos vastaavaa järjestelyä ei ole, kannattaa asumishommat hoitaa mahdollisimman tarkasti kohdeyliopiston ohjeiden mukaan. Asunnon etsiminen dormin ulkopuoleltakin on usein mahdollista, mutta oma urakkansa toki sekin.

Mutta, takaisin vielä näihin suomibyrokratioihin:

Ensimmäisenä itse hoidin rokotukset kuntoon. Hepatiitit ja jäykkäkouristus olivat jo. Jäljelle jäi Japanin aivokuume, lavantauti ja aivokalvontulehdus. Kannattaa rokotteissa huomioida, että osaan tarvitaan useampi rokotuskerta, joiden välillä pitää olla jonkun verta taukoa. Eli ei ehkä niitäkään kannata viimetinkaan jättää.

Viisumia Kiinaan suositellaan haettavaksi aikaisintaan 3 kk ennen lähtöä mutta viimeistään 1kk ennen lähtöä. Itse hain sitä noin 2 kk ennen, siltä varalta, että pitäisi vielä hommailla lisälappuja ties mistä. Hakemuslomakkeen saa Kiinan lähetystön sivuilta ja se tulisi täyttää koneella (with english letters...). Lisäksi kopio lentolipusta, sekä vaihtoyliopistolta saatu admission letter + JW202 lappunen. Admission letter + JW202 pitää näyttää alkuperäisinä, mutta kopio lapuista jää viisumikäsittelijälle. Viisumia ei haettu heinäkuussa 2018 lähetystöltä, vaan Kampissa sijaitsevasta Visa Centeristä. Hinnaksi tuli 128,20€.

Kun lähtee HYltä vaihtoon, myös vaihtovuosi pitää olla ilmoittautuneena läsnäolevaksi opiskelijaksi HYlle. Sen lisäksi Kelalta pitää hakea opintotuen muutoksena tukea ulkomailla opiskeluun. Itselläni tämä riitti ilmoitukseksi väliaikaisesta asumisesta ulkomailla, mutta HYn ohjeissa sanotaan että ilmoitus Kelaan pitäisi tehdä erikseen. Kannattaa siis varmistella ehkä omalta kohdalta asiaa, ettei jää vahingossa sosiaaliturvan ulkopuolelle.

Myös maistraattiin pitää tehdä ilmoitus väliaikaisesta asumisesta ulkomailla. Itse käänsin erikseen postin vanhempieni osoitteeseen, ja ilmoitin tämän viralliseksi osoitteekseni, kun tein muuttoilmoituksen maistraattiin. Maistraatista sanottiin, että mikäli tarkkaa osoitetta ei tiedä, voi tehdä ilmoituksen ensin maa ja kaupunki kohtaisena, ja esimerkiksi sähköpostilla päivittää tarkemmat tiedot heille, kun ne selviävät. Tein myös varmuuden vuoksi matkustusilmoituksen ulkoministeriöön.

Vakuutuksesta; sain omalta vakuutusyhtiöltäni kattavan vakuutuksen (urheilulaajennus, ambulanssilento Suomeen, pysyvän vamman varalta, oikeusturva, matkatavarat jne) noin 500 €, mutta muilta olen kuullut jopa 900€ tarjouksista ei-asiakkaille. Vakuutuksesta siis kannattaa varautua maksamaan, mutta voi olla kannattavaa alkaa hyvissä ajoin keväällä kyselemään tarjouksia, ja mahdollisesti vaihtaa jopa asiakkuutta parempien ehtojen perässä.

Lisäksi omalta kohdaltani ollaan hommattu tavaroille yhteisvarasto muutaman muun lähtijän kanssa, ja olen ilmoittanut että Suomen kännykkäliittymän voi muuttaa sellaiseksi, että saan pidettyä numeron. Koska Kiinassa ei ole ihan taattua ainainen googleen pääseminen, olen ilmoittanut tärkeimpiin paikkoihin sähköpostiosoitteekseni yliopiston sähköpostin ja varmistanut, että minulla on VPN sekä läppärillä että puhelimessa. Vielä pitäisi mukaan hordata hammastahnaa, purkkaa ja deodoranttia. (Aasialaisten hiki ei haise samoin kuin meillä, joten oletusarvona on ollut ettei aasialainen deodoranttikaan ehkä suojaa niin paljoa...)

Kommentit